maanantai, 14. toukokuuta 2012

Almost There!

Nyt kun kesä on todella ihan nurkan takana, on aika varmaankin fiilistellä sellaisia biisejä joista tulee pakonomainen tarve hengailla ympäri kaupunkia pokat päässä ja tukka tuulessa hulmuten. Olis parasta keksiä jostain kannettava kasettimankka. Mulla on jossain laatikon pohjalla tyhjiä c-kasetteja joihin vois nauhottaa parhaat!!!














Tämä on myös MAAILMAN PARAS BIISI!



keskiviikko, 9. toukokuuta 2012

Absolut Pönde

Terveisiä hiljaisuuden jälkeen

Pitkähkön hiljaiselon jälkeen tunnen olevani taas edes vähän enemmän elossa. En tiedä onko mulla nytkään mitään sen suurempaa sanottavaa mutta ajattelin kuitenkin päivittää kun sitä ei tosiaan tässä ole tullut tehtyä hetkeen.

Olin viime viikonloppuna tänä vuonna ensinmäistä kertaa landella. Olin odottanut tätä tapahtumaa jo viime syksystä lähtien, kun sieltä viimeisen kerran lähdin. Siitä reissusta täällä onkin kuvia. Käytiin nyt kaveriporukalla + mun isä. Siellä oli aika paljon duunia tehtävänä niin niitä lähinnä siellä tehtiin, tai no, pojat teki. Kuitenkin kerittiin käydä pyörimässä vähän syvemmällä metsikössä ja tässä tulos. Kriittinen itseni sanoo että roskaa, mutta ehkä näiden tarkoitus ei ollutkaan taide missään vaiheessa.












Olin eilen muuten katsomassa Sleepiä Tavastialla. Todella random keissi, koska olin eilisiltaan noin kello yhdeksään - puoli kymmeneen asti aivan varma että en ole menossa katsomaan, koska aivan liian kallis tiketti. Kuitenkin kävi niin että satuttiin olemaan noihin aikoihin Tavastian nurkilla ja sinnehän me sitten päädyttiin. Huomenna onneksi jo palkkapäivä, Jessellä. Sehän ne maksoikin. Mutta tuntuu silti aika karvaalta pistää yhteensä 70€ kahdesta lipusta ja narikasta. Mutta, loppuunsa oli kyllä todella hyvä keikka. Vaikka bassokamat pragas vähän ennen aikojaan ja setti taisi jäädä biisin kaksi liian lyhyeksi. Tarkkaavaisuusonglemieni takia mun on välillä todella vaikea keskittyä itse soittoon ja bändin tuijotukseen, vaan useinmiten katseeni alkaa puolentunnin kuluessa harhailla yleisöön, tekniikaan ja kaikkeen mahdolliseen muuhun. Tämä ei ollut poikkeus. On jotenkin todella mielenkiintoista katsella ihmisiä jotka ovat keskittyneet johonkin todella intensiivisesti! Paikkani oli nyt Tavastialla portaiden puolessa välissä, joten näin koko yleisön ylhäältä päin ja selkeästi. No joo.. Taustalla pyörivän videon tutkiminen oli kuitenkin ehkä parasta. Junnaava musiikki sai sen tietysti tuntumaan vielä paremmalta. Nojailin ja roikun portaiden kaiteessa ja tuijotin kuvia upeista jäävuorista ja astronauteista, samalla huomaamattaan jammaillen biisejä. Hyvä keikka siis, mutta silti, aivan liian mahdottoman hintainen.




maanantai, 2. huhtikuuta 2012

Ahdistusken vaiheet numero 666

Pää lyö tyhjää ja maailman yksinkertaisimmalta kuulostava ennakkotehtävä tuo sellaista tuskanhikeä otsalle ettei ole ennen varmaan nähty. Tehtävän anto on selkeä, tee omakuva joka kertoo sinusta jotakin, tyyli vapaa. Yhtäkkiä kaikki tuntuu sumealta ja ajatukset poukkoilevat niin omituisissa svääreissä ettei niitä pysty kuvailemaan. Miten tällainen tehtävä voi tuntua näin vaikealta. Periaatteessa olenko tähän mennessä koskaan piirtänyt tai kuvannut koskaan mitään muuta kuin omakuvia jotka kertovat minusta jotakin, ja nyt sellaisen tekeminen tuntuu äärinmäisen hankalalta. Kuvan koko, jonka tulee olla A4 on jotenkin vaikea... En ole A4 ollenkaan. Olen enneminkin joko paljon pienempi tai paljon suurempi.

Kieriskelen sellaisissa ajatuksissa joilla ei ole päätä eikä häntää. Kuka minä olen, mitä minä olen... MIKÄ MINÄ OLEN!? Luonteeseeni kuuluu normaalisti jatkuva itsearviointi ja pyrin aina luomaan jonkun kuvan muille itsestäni. Nyt kun sitä vaaditaan, se on mahdotonta. Olen tuntenut suurta vastenmielisyyttä kynää ja paperia kohtaan viime päivinä joten joudun turvautumaan varmaan valokuvaukseen ja kollaasiin.. Kollaasista en ole vielä aivan varma. Leikkaa-liikaa tyylisistä jutuista tulee itselle aina mieleen jokin lasten askartelukerho, ja en todellakaann halua että koulun päässä arvioiat ajattelevat että olen aivan saapas.

Asiasta toiseen, vaatekaappiini on lähiaikoina päätynyt muutamia ihania vaatekappaleita ja voisinkin ne tässä esitellä. Tarkoituksena on lisätä näihin vielä niin sanotusti tyhjiin pohjiin maalausta ja pätsiä kunhan oikeanlaiset löytyy. Jotenkin tuo rotsien/liivien maalaus tuntuu todella pelottavalta. En ole vielä koskaan sitä tehnyt ja varmaan sen takia pelkäänkin että kämään koko homman perusteellisesti. Olen aina ollut todella huono kopioia, ihan kaiken suhteen. Mutta etenkin jos tulee kopioida tarkkaa tekstiä, tässä tapauksessa logoja.. Plääh!!!


Tekonahkainen prätkäliivi Ginasta 49,95€

Kevään uusi takki varustelekasta, n. 35€

Tämän vihreän "lammasturkki"sisusksisen liivin ostin jo joskus joulukuussa muistaakseni Vero Modan alennuksesta. Ei ole jotenkin tullut pidettyä, tämäkin näitä keskeneräisiä projekteja.

Tämän liivin ostin Onlysta jo vuonna 2009! Ehkä hienoin vaatekappale minkä omistan. Levensin sitä viime kesänä saumoista ainakin 10cm kummaltakin puolelta Sipen vanhan rotsin hihoista pöllityillä suikaleilla. Mulla on yleensä liivien ja napitettavien paitojen kanssa suuri ongelma koska rintavarustukseni ei tuppaa mahtua mihinkään.

Ja vielä yksi random pose. Pakko oli... oon laihtunut niin järkyttävän paljon että täytyy vähän ihailla aahahha!




PS. TEIN EILEN KAKKUAAA!!!!! PPS. Oli hyvää.